Kesä 2019


Kesällä 2019 Vesarannassa nähdään Liisa Heiskasen käsikirjoittama, hulvaton kokoperheen komedia Suhteet Sekaisin!


Ohjaaja Kati Saukolan sekä apulaisohjaaja Kari Rissasen terveiset:

Tervehdys ja tervetuloa Vesarannan kesäteatteriin!

Vesarannan kesäteatteri on vakiinnuttanut paikkansa viihtyisänä ja miellyttävänä kesäteatterikokemuksena jo useamman vuoden ajan. Täällä on ilo tehdä teatteria, sillä täällä on valtavan hieno ja vahva talkoohenki sekä yhteisöllisyyden tunne. Vesaranta miljöönä on kuin luotu kesäteatterin näyttämöksi ja ilolla voimme todeta, että valitsemamme näytelmä, Liisa Heiskasen – Suhteet sekaisin, sopii niin roolituksiensa, kuin tapahtumapaikkojensa puolesta Vesarannan näyttämölle täydellisesti!

Käsikirjoittajana Liisa Heiskanen on Vesarannan kesäteatterille tuttu, sillä hänen näytelmiään on esitetty täällä useasti aiempina vuosina – hyvällä menestyksellä. Heiskaselle tyypilliseen tapaan tänäkin vuonna esitettävä näytelmä on mukaansatempaava kokoperheen komedia.

Kuten tosielämässäkin, suhteet menevät sekaisin myös tämän illan näytelmässä: Kuka on kenenkin nykyisen naisystävän entisen miehen uuden avovaimon tyttären tyttöystävä ja kuka on rakastunut kehenkin. Näihin kysymyksiin selviää vastaus tämän illan aikana – jos selviää.

Lämpimin terveisin,

Kati ja Kari